tiistai 23. huhtikuuta 2013

Buzzador: Hälsans Kök kasvisruoat

Oon teille ennenkin kertonut teille Buzzadorista, johon oon itse kuulunut nyt jo yli parin vuoden ajan. Buzzadorin kautta pääsee siis mukaan kampanjoihin, joista saat kotiin testattavaksesi erilaisia tuotteita. Nyt olis vuorossa Hälsanks Kök- kasvisruuat.

Kaikki Hälsans Kök -tuotteet ovat kasvisperäisiä ja pääosin ovo-vegetaarisia, eli kasvisten lisäksi tuotteet sisältävät myös kananmunaa. Hälsans Kök -tuoteperheeseen kuuluu myös täysin vegetaarinen, kikherneistä valmistettu falafel. Tuotteet on falafelia lukuunottamatta valmistettu soija- ja vehnäproteiinista.


Kävin tänään kaupassa ostamassa tuotteita saamallani lahjakortilla. Valitettavasti pakasteallas oli melko tyhjänä Hälsans Kök- tuotteista, sillä kaikki muut olivat loppu paitsi kasvispyörykät. Haluan päästä testaamaan vielä ainakin falafelit ja kasvispihvit.


Tosi harvoin ostan mitään valmisruokia, joten oli ihan kiva päästä testailemaan jotain tälläisiä uutuuksia. Näiden kasvispyöryköiden hinta oli 4,53€, mikä on ainakin itselleni liian kallis hinta, että malttaisin näitä kovin usein muuten ostella. 

Mausta voisin sen verran sanoa, että ei nyt ihan maailman parhaimman makusia olleet, vaikka eivät todellakaan mitään pahojakaan. Olivat maultaan aika teollisen makuisia, ja kasvistenmausta ei tietoakaan. Toisaalta, kun tuota ainesluetteloa lueskelee niin huomaa, että nämä koostuvat suurimmaksi osaksi soija - ja vehnäproteiinistä. Ihan ok tuote nopeaan nälkään ja erityisesti bileissä näitä olisi helppo tarjoilla dipin kera.


Itse lähdin aika helpolla reseptillä tänään liikenteeseen eli vuorossa oli niitä kasvispyöryköitä, joiden seuraksi tein salaatin.

Salaattiin: ruukkusalaattia, kurkkua, fetaa ja keitettyjä kananmunia. Lisäksi vielä raejuustoa, jonka sekaan sekoitin vihreää pestoa. Nam. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:----)