lauantai 13. heinäkuuta 2013

13072013 outfit


No niin, meikähän innostu, kun vielä tänäänkin nakitin siskon nappaamaan kuvat asusta. Olin tosiaan sellaiset mukavat 9,5h töissä ja nyt pikkasen väsyttää. Onneks tänään ei sit tartte tehdä mitään, kun huomennakin töitä.

Päällä mulla oli Lindexin aleista löydetyt, ehkä maailman rennoimmat housut. Muistuttaa omasta mielestäni vähän yökkäreitä, mutta tykkään silti. Hintaakin noilla oli joku päälle seitsämän euroa, ettei ees paha.


Kynsiä oon tykännyt koko kesän lakkailla alla näkyvällä tavalla. Saa erilaisen ja pirtsakan ilmeen. Ja noi muuten huomataan kassalla! Useasti päivässä monet huomauttaa noista ja erityisesti sellaset vanhat papat. Hauskaa.

Nyt häippäsen poikaystävän luo löhöilemään. Kivaa lauantaita!

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Moikka!


Moido pitkästä aikaa. Mä yhtäkkiä vähän niinkuin katosin täältä blogimaailmasta. Oli ollut jo jonkin aikaa tunne, ettei bloggailu huvittanut yhtään. En jaksanut sen kummemmin tossa keväällä miettiä mun asuja saatikka kantaa kameraa messissä mihinkään. Ärsytti ne ainaiset asukriisit aamuisin, kun yritti keksiä blogiin jotain näytettävää. Eikä huvittanut edes ostaa mitään ja tulikin pidettyä sellainen mukava 2,5kk shoppailulakko kun en oikeasti ostanut yhtään mitään. Piti jatkaa lakkoilua vielä pidempään, mut nyt oonkin sit sortunut aleshoppailuille muutamaankin otteeseen.

Kesä on tähän mennessä sujunut ihan mukavasti, vaikka tuntuu etten oo kerinnyt tekemään oikeastaan mitään. Töitä on riittänyt ja sellaista yleistä hengailua lähinnä. Nyt alkaa onneks jazzit ja kadulla tulee hengailtua varmaan useaankin otteeseen. Loppukuusta sitten Karmarock ja elokuun puolella mennään ehkä tsekkaamaan Porisperekin.

Sellasta. En tiiä oonko jatkamassa bloggailua vai mitä, mutta ainakin vähän mulla on ollut tätä touhua ikävä. Katellaan millasella fiiliksellä tää tästä jatkuu.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Buzzador: Hälsans Kök kasvisruoat

Oon teille ennenkin kertonut teille Buzzadorista, johon oon itse kuulunut nyt jo yli parin vuoden ajan. Buzzadorin kautta pääsee siis mukaan kampanjoihin, joista saat kotiin testattavaksesi erilaisia tuotteita. Nyt olis vuorossa Hälsanks Kök- kasvisruuat.

Kaikki Hälsans Kök -tuotteet ovat kasvisperäisiä ja pääosin ovo-vegetaarisia, eli kasvisten lisäksi tuotteet sisältävät myös kananmunaa. Hälsans Kök -tuoteperheeseen kuuluu myös täysin vegetaarinen, kikherneistä valmistettu falafel. Tuotteet on falafelia lukuunottamatta valmistettu soija- ja vehnäproteiinista.


Kävin tänään kaupassa ostamassa tuotteita saamallani lahjakortilla. Valitettavasti pakasteallas oli melko tyhjänä Hälsans Kök- tuotteista, sillä kaikki muut olivat loppu paitsi kasvispyörykät. Haluan päästä testaamaan vielä ainakin falafelit ja kasvispihvit.


Tosi harvoin ostan mitään valmisruokia, joten oli ihan kiva päästä testailemaan jotain tälläisiä uutuuksia. Näiden kasvispyöryköiden hinta oli 4,53€, mikä on ainakin itselleni liian kallis hinta, että malttaisin näitä kovin usein muuten ostella. 

Mausta voisin sen verran sanoa, että ei nyt ihan maailman parhaimman makusia olleet, vaikka eivät todellakaan mitään pahojakaan. Olivat maultaan aika teollisen makuisia, ja kasvistenmausta ei tietoakaan. Toisaalta, kun tuota ainesluetteloa lueskelee niin huomaa, että nämä koostuvat suurimmaksi osaksi soija - ja vehnäproteiinistä. Ihan ok tuote nopeaan nälkään ja erityisesti bileissä näitä olisi helppo tarjoilla dipin kera.


Itse lähdin aika helpolla reseptillä tänään liikenteeseen eli vuorossa oli niitä kasvispyöryköitä, joiden seuraksi tein salaatin.

Salaattiin: ruukkusalaattia, kurkkua, fetaa ja keitettyjä kananmunia. Lisäksi vielä raejuustoa, jonka sekaan sekoitin vihreää pestoa. Nam. 


maanantai 22. huhtikuuta 2013

22042013 outfit



 Pipo, toppi, farkut, laukku, huivi H&M / takki Lindex / huppari Only / kengät Bianco

Tänään saatiin nauttia kunnon keväästä. Aurinko paistoi ja ulkona tuli noilla vaatteilla ihan kuuma. Nautittiin Lydian kanssa kevään ekat jätskit ulkona samalla kun käveltiin takaisin koululle. Hengailtiin aamutunnit mun parvekkeella, ja luonnosteltiin vähän kalusteita. Paljon kivempaa meininkiä kuin oleskella sisällä luokissa.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

17042013 outfit



 Kaikki H&M paitsi kengät Bianco

Kattokaa mun uutta jakkua! Sen verran oli pakko luistaa mun pitkään kestäneestä shoppailulakosta, että tuo oli ihan pakko ostaa. Mä en ees tiedä miten kauan oon haaveillut pinkistä jakusta, mutta sanotaanko että kauan. Toi on ihan täydellinen. Vkl sen jo ekan kerran näin, kun oltiin poikkikselle etsimässä uutta takkia, mutta tuolloin en malttanut edes kokeilla tuota. Pari päivää mietein ja eilen sitten kävin sitä testaamassa ja samantien kassan kautta kotiin.

Mitäs muuta sitten. Kuuluu itseasiassa ihan hyvää. Koulussa meillä on ihan oikea asiakasprojekti, jossa suunnitellaan 94 neliöisen rivariasunnon sisustus ja oon niin innoissani siitä. Ihan super kivaa! Saadaan siitä samalla vähän palkkaa meidän ensvuoden Milanon messureissua varten, joten kaikin puolin siis hyvä homma.

Eilen oltiin kuuntelemassa Maria Veitolan luentoa Up to you- tapahtumassa ja sekin oli hauska käydä tsekkaamassa. Huomenna suuntana on haalaribileet, jossa esiintyjänä on Lord Est. Sellasta, hyvää siis tänne suunnille. Mitäs sinne?

tiistai 9. huhtikuuta 2013

09042013 outfit

Tänään pähkäilin näiden kahden asun välillä. Lopulta päädyin kuitenkin tuohon oikeanpuoleiseen, sillä se oli mielestäni rennompi. Harmittavan vähän on tullut käytettyä tuota pinkkiä clutchia: se on vähän turhan pieni kouluun ja baariin taas aivan liian iso. Pakko keksiä joku toinen kiva asu sen ympärille ja ottaa se kunnolla käyttöön. Se on niin upean värinen, että tois hauskasti piristystä.

n
Takki ulkomailta / paidat, farkut, pipo, huivi H&M / kengät Vagabond / raitalaukku Forever21 / pinkki clutch GT

maanantai 8. huhtikuuta 2013

08042013 outfit







































Pipo, takki, kengät H&M / huivi, paita GT / laukku Forever21 / farkut kirppari (H&M) 

 Viikonlopusta selviydytty ja taas olis maanantai. Mihi nää viikot oikeen hujahtaa? Onneks kevät on silti tullut! Meitsi on heittänyt talvitakit jo varastoon, tai itseasiassa ne on talven jäljiltä vielä tuulettumassa vähän ulkona, mutta kuitenkin. Kevyemmillä takeilla on liikuttu ulkona jo melkeen viikko. Ihan super jees. 

Shoppailulakossakin ollaan täällä suunnalla oltu jo hyvän tovin ja sitä olis tarkotus jatkaa mahdollisimman pitkään. Eipä tuolta kaupoista oo mitään ihmeellistä ostettavaa ees näkynyt. Aikalailla sellanen fiilis, että samanlaisia kevätvaatteita siellä näkyis olevan kuin aina muinakin vuosina. 

Hmm.. mitäs muuta teille kertoisin. Eilen katoin loppuun Pretty Little Liarsin kolmos kauden ja vihdoinkin siinä sarjassa tapahtu jotain. Noi kolmosen muutamat vikat jaksot oli tosi hyviä, kun tuntuu et kaks ekaa kautta ja toi kolmosen puolväliin asti olevat jaksot oli vaan sitä ihan samaa ja mitään ei tapahtunut. Nyt jopa innolla odotan uutta tuottista. Kertokaa mulle jotain juonipaljastuksia, jos joku sellasia tietää!