torstai 28. helmikuuta 2013

28022013

Taas on ollut sellaista vilinää tää viikko.Tiistaina oltiin Ruudolfin ja Karri Koiran keikalla Ilonassa, ja oliko ihan huippu keikka. Meillä oli niin hauskaa! 

Tänään oli liiketaloudententti, joka oli vasta koko opiskeluajan kolmas tentti ja läpi päästiin. Muutenkin ollut noita kouluhommia tässä jonkin verran, kun ensviikko on tosiaan lomaa. Pitänyt pähkäillä myös ensvuoden juttuja ja tänään, kun päästiin opon kanssa juttelemaan niin selkiyty kaikki aikalailla. Tarkotus olis ensvuonna suorittaa harjottelu, tsekata Milanon huonekalumessut ja lähteä myös vaihtoon. Kaikkia kivoja kurssejakin luvassa syksystä alkaen.

Mun pikkusisko istuu parhaillaan junassa, ja tossa kahdeksan maissa sen pitäis olla täällä Kuopiossa. Ihan parasta saada vieraita! Palaillaan varmasti vielä tässä vkl aikana, heidå!

Pipo Lindex / huppari Only / toppi GT / koru Bikbok / farkut H&M / kengät Esprit

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Luxor

Parempi taas näin myöhään kuin ei milloinkaan eli luvassa olis kuvia Luxorin retkeltä.

Otettiin Aurinkomatkoilta valmis retki, joka oli siis yhden päivän reissu Luxoriin. Retki tais maksaa 117€ ja sisälsi siis matkat, lounaan ja kohteet. Oli aika rankka retki: hotellilta lähdettiin aamu neljältä ja takaisin oltiin yöllä kahdentoista maissa. Luxoriin kesti El Gounasti noin 6h muistaakseni, joista 1,5h pyörittiin Hurghadassa hakien eri hotelleista retkiläisiä mukaan.

 Ekaks oli vuorossa Karnakin temppeli.

Olihan se aika siistiä seisoa tällästen valtavien pylväiden alapuolella ja katsella noita "kirjotuksia".

 Oli tosi kuuma, yli +30 astetta ja aurinko paistoi suoraan kirkkaalta taivaalta koko päivän. Asiaa ei auttanut se, että olin palanut tosta rintakehästä ihan kivasti edellisenä päivänä, joten huivi sai suojata ihoa kaulalla.

Tälläset asemiehet oli aika perus noissa Luxorin kohteissa. Meidänkin bussissa oli koko retken ajan mukana henkivartija jonkun aseen kanssa. 

Seuraavaks oli vuorossa lounasta ja Niilissä risteilyä.


 Nopea käväisy Memnonin kolosseilla.
 
Seuraavaks vuorossa oli Kuninkaiden laakso, jossa ei saanut kuvata, mutta laitan nyt tähän kuvitukseksi muutamia kuvia ihan Googlen kuvahausta.


Kuninkaiden laakso oli tosi upea, lukuunottamatta sitä kaikista kuuluisinta hautaa eli Tutankhamonin hautakammiota. Tohon meen retken hintaan kuului käynti kolmessa eri hautakammiossa ja ne sai siis itse valita. Tutan haudassa käymisestä sai maksaa noin 12e ylimääräistä.No me mentiin siellä käymään ja pettymys oli kyllä suuri. Hauta on niin mitätön verrattaessa laakson muihin hautoihin. Kävelet alas kapeita rappusia ja tulet pieneen huoneeseen. Oikealla puolellasi näet hemmetin pölyisessä lasikaapissa Tutan muumion, jota joku paikallinen tyyppi meille näytti taskulampun valolla vähän aikaa. Oikealla puolellasi näet samanlaisessa lasikaapissa ja pölyn peitossa olevan kullatun arkun. Mitään muuta siellä ei sitten olekkaan. Me vaan naurettiin koko ajan, et hitto tässäkö tää kaiken hehkutuksen saanut hauta nyt sit oli. Oltiin siellä ehkä just ja just 2min. Tosiaan hauta on varmaan ollut löydettäessään tosi upea, mutta enää siellä ei ole mitään jäljellä. Kaikki esineet ja muut on viety Kairon ja Luxorin museoihin. Joten ihan vaan vinkkinä muille, joilla odotukset on suuret.


Muista haudoista onkin sitten vaan pelkkää positiivista sanottavaa.Oltaisiin haluttu siihen kaikista vaikeakulkuisimpaan hautaan, mutta se oli suljettu korjaustöiden vuoksi. Ne kolme hautaa joissa kuitenkin käytiin oli tosi pitkiä ja menivät syvälle maan alle. Seinät olivat täynnä värikkäitä maalauksia ja muutamassa oli valtavan kokoisia kivisiä hauta-arkkuja.


Retken lopuksi käytiin vielä naispuolisen Faarao Hatsepsutin temppelillä.
 

torstai 21. helmikuuta 2013

Loverdose ja se super harja

Vihdoinkin nää kaks kauan haluamaani juttua on mun!

Dieselin Loverdose on ollut mun himotuslistalla jo vaikka kuinka kauan. Aina Sokoksessa piipahtaessani on ollut pakko käydä tuoksuttelemassa tätä. Niin ihana tuoksu! Nyt se oli sitten pakko ostaa ihan kotiinkin asti, kun Sokoksesta se löytyi kanttistarjouksena. Ostin vielä ton 50ml, jotta varmasti riittää pitkään.

Ja se Tangle Teezer. Tän ostamista on mietitty jo viime vuoden keväästi asti ja nyt sain poikaystävältä tän sit lahjaksi. Voin sanoa, et tää harja on ihan kaiken sen hehkutuksen arvoinen! Ihan super tuote! Toimii loistavasti ainakin pidennyksille ja mun helposti takkuuntuvaan hiukseen. Suosittelen!

Mitä mieltä te ootte näistä kahdesta tuotteesta?

tiistai 19. helmikuuta 2013

19022013

Jakku New Yorker / toppi Cubus / farkut H&M / kengät Dinsko

Kuvissa näkyy nyt sit toinen niistä lauantain ostoksista eli boyfriend- farkut! Oon halunnu hyvin istuvia boyfriendejä jo kauan ja olinkin aika happy ku just sopivat löyty Hennesistä puoleen hintaan eli parilla kympillä. Oli vielä lahjakorttiakin jäljellä, joten sillä sainkin noi kivasti kuitattua. Voin jo kuvitella miten kivoilta noi näyttää sit keväällä, kun noi hemmetin lumet on sulannu. Aattelin ehkä tehdä jotain kulutuksia noihin vielä, niin sit ne olis aika perfecto! Vai mitäs mieltä ootte?

maanantai 18. helmikuuta 2013

18022013

Paita, karvaliivi H&H / housut Lindex / kengät Esprit

Ollut ihmeen hyvä päivä, vaikka onkin maanantai. Yleensä oon hirveen väsynyt, mut tänään ollut pirteenä ja ihan hauska päivä muutenkin. Ehkä johtu siitä, et tunnit alko vast 12 ja sai nukkuakin pitkään. Ehkä ärsyttävin seikka ollut sellainen kurssi kuin tiedonhankinta. Tää on kaiketi jokaisessa AMK:ssa pakollisena kurssina ja on muuten hemmetin tylsä sellainen. Harjotellaan tiedon etsimistä netistä jne... Onneks toi kurssi on jo lopuillaan ja tänään tehtiin melko nopeesti vaan lopputehtävä valmiiks.

Koulun jälkeen hengailtiin kaverin luona ja syötiin hyvää kasvispiirakkaa. Nyt voisin jatkaa kouluhommilla, et sais parin viikon päästä koittavan loman viettääkin just vaan sen lomailun merkeissä.

lauantai 16. helmikuuta 2013

16022013

Pipo, paita, farkut, laukku H&M / huivi GT / takki Lindex

Poikkis on täällä vkl niin sainkin siitä hyvän kuvien ottajan tänään. Käytiin kiertelemässä parit kaupat ja istuskeltiin kahvilassa. Ostin pari tosi kauan toivomaani juttua, mut niistä voisin tehdä joku päivä vaikka ihan oman postauksenkin. Äsken tein meille älyhyvää tortillalasagnea ja nyt löhötään tässä sohvalla ja katotaan varmaan pari jaksoa Communityä. Yks hauskimmista sarjoista ikinä! Ootteko katsonu? Jos ette niin kattokaa ja heti ^^

torstai 14. helmikuuta 2013

L'Oréal Paris Ombré- hiusvärit

Oon jo tosi tosi pitkään miettiny liukuvärjäystä mun hiuksiin. Onhan se jo ehkä vähän vanha juttu, mutta oon niin kyllästynyt mun tän hetkiseen hiustenväriin et jotain uutta olis pakko saada. Inhoon kuitenkin ehkä eniten juurikasvua, ja oonkin viimeiset viis kuus vuotta värjännyt hiuksiani pelkillä kevytsävytteillä, jotta oon välttäny sen juurikasvun.

Nyt kuitenkin törmäsin youtubea katsellessani tälläsiin L´oréalin Ombre- värjäyspaketteihin ja himottas kokeilla tollasta. Suomessa en oo ainakaan vielä vastaavia nähnyt, mut huomenna täytyy varmaan mennä tsekkaamaan Sokokselta tilanne. Noita ombre- paketteja löytyy ainakin neljää erisävyä. Omat hiukseni on sen verran vaaleat, että päätyisin varmaan tuohon toiseen tai kolmanteen.

Ootteko te nähneet noita paketteja jo jossain?

Edit. Omat hiukset värjäyksen jälkeen:  klik

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

El Gouna 20-27.1.2013

Nyt olis sit luvassa vähän matkakuvia. Ajattelin jakaa nämä kahteen postaukseen, tässä ekassa kuvia El Gounasta ja toisessa sitten Luxorista.


El Gouna sijaitsee noin 30km päässä Hurghadasta ja on tosi pieni, aikalailla vain turisteille rakennettu kylä. Kun mietittiin ja tutkittiin Egyptin kohteita, El Gouna nousi meille ykköskohteeksi. Se on rauhallinen, pieni, siisti ja meri ja keskusta ovat lähellä toisiaan. Usein Egyptin miinuspuoliksi sanotaan kaupustelijat, jotka eivät jätä rauhaan millään. El Gouna on toisenlainen. Siellä sai suht rauhassa liikuskella paikasta toiseen eivätkä myyjät olleet lähelläkään niin agressiivisia kuin muualla.


Kuten sanoin, El Gouna on pieni paikka. Meidän hotelli sijaitsi downtownissa, joka on melko nopeasti kierretty. Iltaisin käytiin syömässä ravintoloissa, joista ihan lemppariksi muodostui eräs Libanonilainen mesta. Käytiinkin siellä sitten kolmena iltana putkeen ja varmasti oltas käyty koko loma, jos oltas löydetty se aiemmin. Ravintolaa piti ehkä maailman symppiksin brittiläinen pappa! Lydian teki eräänä iltana mieli currya ja sitähän ei listalta löytynyt, no tämä britti päätti silti valmistaa sitä meille. Ja yks ilta oltiin tilaamassa alkuruuaksi jotain munakoiso- ruokaa listalta, mutta tämä britti vaan toteaa meille, että "ei sitä kannata tilata, ei se ole niin hyvää. Mä haen teille tosta naapuriraflasta samaa, mutta paljon parempaa ja halvemmalla". Eli ihan paras paikka ja niin rento fiilis kaikilla. Suosittelen maistamaan suklaakakkua ;)

Meillä oli ihan mahtava näkymä partsilta laguuniin


Valmiina rannalle lähtöön

Illat oli viileitä, kun aurinko ei ollut enää lämmittämässä

Synttärikakuilla. Meikä tosiaan vanheni ton matkan aikana taas yhdellä vuodella. 23v ääk!

 Kerran viikossa, torstaisin, El Gounan ulkoilmateatterissa esitetään leffoja ja vielä ilmaiseksi. Me käytiin katsastamassa Argo, joka oli ihan kelpo pätkä.

 Loppuviikko oli vähän pilvisempi joten suunnattiin tuktukeilla tsekkaamaan miltä näyttää Abu Tig Marina eli El Gounan ns. kalleempi osa.