torstai 29. joulukuuta 2011

Asuja vuodelta 2011

 1.

 2.

 3.

 4.

 5.

 6.

 7.

 8.

 9.

 10.

 11.

 12.

 13.

 14.

 15.

 16.

 17.

 18.

 19.

 20.

21.

Päätin vähän matkia siskoa, ja tehdä postauksen omista tämän vuoden lemppareista asuista. Kaikkia en nyt jaksanut tähän etsiä, mut onhan tässäkin jo monta. Huomaa selvästi, et alkuvuodesta tykkäsin pukeutua aika tummiin sävyihin, mut kesän ja syksyn aikana värit on alkaneet tulla tutuiks. Shortsit on näköjään olleet eniten käytetyin vaate ja myös tuo muutaman vuoden vanha musta laukku. Hiukset on pysyneet saman mittasina, mut väri on vähän vaihdellut. Keväällä hiuksista löyty liukuvärjäys, ja syksymmällä väri muuttui vähän punertavammaksi.

tiistai 27. joulukuuta 2011

27122011


Piti tulla jo eilen päivittelemään, mut enhän mä sitten ehtinyt. Tänään on mennyt koko päivä taas töissä ja pitäis jo varmaan olla nukkumassa, et jaksais taas huomennakin sinne mennä. Vähän harmittaa, etten ole oikeasti koko lomalla tehnyt muuta kuin ollut töissä ja viettänyt joulun kotona. Kovasti houkuttas mennä tuhlailemaan joululahjaks saatuja lahjakortteja alennusmyynteihin, mut täytyy malttaa odottaa torstaihin, että sinne ehdin.


Joo, vähän tylsät jutut mulla, mut ei mulla nyt oo mitään jännempää kerrottavaa. Palaillaan ^^


lauantai 24. joulukuuta 2011

HYVÄÄ JOULUA ♥

Meidän Nelli
 
Blogin päivittäminen on taas tältä viikolta jäänyt, sillä olen ollut töissä joka päivä ja ihan superpoikki kotiin päästessä. Voitte varmaan arvata miten kiire Prismassa on näin joulun aikaan ollut. Tänään olin myös töissä, ja nyt sit nautitaan onneks parin päivän vapaasta.
 
Jouluaatto on sujunut tosi hyvin. Puuroa, Joulupukki ja noitarumpu, sauna, ruokaa, kivoja lahjoja, suklaata ... Kohta poikaystävä tulee meille, ja vaihdetaan keskenään omat lahjamme. Sitten oliskin vuorossa leffoja ja ehkä lisää suklaata. Kuulostaa varsin hyvältä. 
 
IHANAA JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLE!!! :):)

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Torikuja


Käytiin Heidin kanssa tänään pyörähtämässä Kuopion Torikujalla, joka oli auki vielä tämän viikonlopun ajan. Kujalla on punainen hirsitalo, josta löytyy pitkä rivi pieniä putiikkeja. Myynnissä oli kaikenlaisia joulukoristeita, kynttilöitä, koruja, tekstiilejä... Joululaulut raikasivat ja joulupukki toivotti meillekkin hyvää joulua. Ihanan tunnelmallinen paikka ja jopa minä, joka en joulusta kauheasti välitä, tykkäsin kyllä torikujan jouluisesta tunnelmasta.

Kuvat nyt on mitä on, kun en järkkäriä jaksanut mukaani ottaa, mutta eiköhän se fiilis näistä kuitenkin näy ^^

 Ihanan värisiä tuikkuja

Tollasen peltisen alusen kynttilöille meinasin ostaa

 Tonttuja oli - ylläri ylläri - paljon myynnissä

lauantai 17. joulukuuta 2011

17122011


En oo ehtinyt päivittelemään viime aikoina ollenkaan, sillä tällä viikolla on ollut tenttejä ja hurja määrä palautettavia tehtäviä. Vielä pitäis jaksaa kirjottaa kahdeksan sivuinen essee ja maanantaina alkaiskin jouloma. Tosin tiistaina alkaa heti työt, joten joululomasta ei kauheasti ehdi nauttia.

Tänään oltiin etsimässä vikoja joululahjoja ja poikaystävän synttäreiden kunniaks käytiin Amarillossa syömässä. Nyt ei loppu iltana taida jaksaa muuta kuin ehkä sitä esseen kirjottamista ja leffojen katselua. 

maanantai 12. joulukuuta 2011

Pikkujoulugaala


Lauantaina meillä oli koulun pikkujoulugaala Armaksessa. Sitä ennen pidettiin etkot mun luona. Laittauduttiin ja taisin illan aikana kihartaa kolmen kaverin hiukset :D Armaksessa meitä odotti muotinäytös, tanssiesitys, valokuvausta ja lopuksi jatkot Onnelassa, jossa saatiin juomat puoleen hintaan. Oli huippu ilta kavereiden kanssa ♥

Hannan super korkeat korkkarit Biancosta

Mun meikki oli aika simppeli, mut tekoripset löytyi.

Mekon ostin viime viikolla Vilasta. Yläosa on tummanharmaata vähän löysempää kangasta ja alaosa musta ja vartalon myötäinen. Luultavasti sama mekko päätyy ylle myös uudenvuoden pippaloihin.

Mekko Vila / Korut H&M ja GT