torstai 31. toukokuuta 2012

Buzzador- postaus: Valio PROfeel

Pääsin jälleen uuteen Buzzador- kampanjaan ja tällä kertaa sain testattavakseni uusia Valio PROfeel- tuotteita. Tähän tuoteperheeseen kuuluu proteiinijogurtteja, - rahkoja - sekä juomia. Testasin tuotteita jo Kuopiossa ollessani, ja keskustan S- marketista ei löytynyt noita juomia, joten ne jäivät tällä kertaa testaamatta.

Ensimmäiseksi maistelin rahkoja. Maustamattoman jätin kokonaan ostamatta, mutta sen sijaan ostin useamman kappaleen vaniljaa ja mansikkaa. Olen kuullut, että joidenkin mielestä näiden tuotteiden maku olisi hapan, mutta itse en niin kokenut. Ehkä johtui siitä, että olen syönyt tässä kevään aikana useammankin purkin tavallista maustamatonta rahkaa ja tottunut siihen tietynlaiseen happamuuteen jo niissä. Omasta mielestäni näitä PF- rahkoja voi pikemminkin verrata ihan tavallisiin maustettuihin rahkoihin. Tykkäsin siis näistä kovin ja pitivät nälänkin hyvin poissa. Kahdesta mausta, vaniljasta ja mansikasta, ensimmäinen oli oma suosikkini. Niitä tuleekin varmasti ostettua vielä uudelleen ja rahkaa onkin kiva syödä vaikka töissä tauolla.


Jogurteista ostin ensimmäisenä mustikka- mansikan, joita löytyy siis yhdestä pakkauksesta kaksi kappaletta. Tämäkin oli ihan hyvää, mutta en kuitenkaan ehkä toista kertaa ostaisi. Maku oli ihan ok, mutta ei kuitenkaan mikään lemppari. Makuvaihtoehtoina on mustikka- mansikan lisäksi myös vadelma ja maustamaton, joita en halunnut testailla, sillä varsinkaan vadelma- jogurtit eivät ole omaan mieleeni.


Ootteko te maistaneet näitä tuotteita? Mitä tykkäsitte? Löytykö suosikkia?

3 kommenttia:

  1. Mä olen testaillut blogissa omaksi iloksi tuotteita ja mieheltä ja äidiltä tuli kommenttia rahkasta, että aika hapanta, mutta oma suu on tottunut rahkaan pelkälteen niin sanoisinko, että vähän hapahkoa (siihen verrattuna, että on sokeria) ja vanilja oli mun suosikki. Mutta mä tykkäsin tosi paljon tuosta jogurtista ja se on ihan uusi suosikki. Kivoja uutuuksia! Tsekkaa myös Vitalinean proteiinituotteet...

    VastaaPoista
  2. Mäkin pääsin tähän kampanjaan! Vaniljarahka on hyvää, mansikkarahka ihan ok.. Molemmat vois olla parempia jos laittais sekaan esim. tuoreita mansikoita.. Jogurteista mä en yleensä tykkää, joten en ehkä oo ihan paras niitä testaaman :D Vadelmajogurtista tuli mieleen joku siideri, hyi!

    VastaaPoista
  3. Maiju: Joo vähän sama juttu, et on ehtinyt jo tottua siihen normi maustamattomaan rahkaan ni toi oli tosi makeaa siihen verrattuna :D Ja tänään jus muuten töissä ollessani huomasin, et on tullut jotain noita Vitalinean jogurtteja. Pitää seuraavalla kerralla testata niitä :)

    Riikka: Oon huomannu teen blogista, et aika usein ollaan päästy samoihin Buzzador- kampanjoihin :D Mut sama homma, vanilja oli parempi ku mansikka! Ja onneks ei sit tullu ostettua tota vadelmaa :D

    VastaaPoista

:----)