maanantai 11. huhtikuuta 2011

Milano, Italia

Nyt sit viimeinkin Milano- postausta, eihän siitä matkastakin ole jo kuin kaks viikkoa. Mentiin Milanoon tosiaan junalla, meno- paluu- lipuit maksoivat yhteensä 9,70€ ja junamatka kesti noin tunnin. Tässäkään tapauksessa lippuja ei olisi tarvinnut ostaa, sillä kummallakaan kerralla ei kukaan tarkistanut lippuja. Junat olivat aika ränsistyneitä ja kerjäläisiä kulki junassa muutaman kerran pyytämässä rahaa.
  
Kannattaa tosiaan hankkia ennakkoon vaikka joku Milanon kartta, sillä kaupunki on valtava. Me ostettiin kartta juna-asemalta ja huomattiin, että "Milanon keskustaan" oli joku 3km matka. Sellaisen matkan käveli ihan helposti, vaikka takaisin tullessa olikin jalat jo koko päivän kävelystä aika kuolleet. Kannattaa myös huomata, että Milanosta löytyy ainakin neljä juna-asemaa, ja Bergamosta lähtee junia kahteen niistä.

Oltiin Milanossa vain päivä, joten haluttiin ensin nähdä kaikki perusnähtävyydet ennen kauppojen kiertelyä. Käytiinkin siis La Scala- teatterissa, jonne liput aikuiselta maksoivat 5€ ja opiskelijat pääsivät kortilla euron halvemmalla. Suosittelen käymään. Nähtävä alue on melko pieni, mutta sitäkin upeampi. Meillä alueen kiertämiseen meni noin 30min. 


Sitten tietenkin Milanon Duomo, joka on aika pakollinen nähtävyys kaupungissa kävijöille. Voin sanoa, että ihan mieletön ja valtava. Kuvista sitä ei oikeesti tajua, kuinka iso rakennus on kyseessä. Sisäänpääsymaksua ei ollut.


Käytiin myös Castello Sforzescossa, ja käveltiin sen läpi katsomaan Riemukaaren kaltaista Arco Della Pacoa.

Muu aika me lähinnä kierreltiin kaupunkia ja käytiin muutamissa vaateliikkeissä. Milanon voidaan todellakin sanoa olevan yksi muodin keskuksista, sillä tuolta löytyivät kaikki tunnetuimmat merkkiliikkeet, mutta myös ihan tavallisempiakin liikkeitä. Ihmiset olivat pukeutuneet tyylikkäästi, miehillä näkyi useimmiten olevan puku päällä ja lähes joka naisella korkeat korot jalassa ja merkkilaukku kainalossa. Suosittelen ehdottomasti Bergamoon matkustavia lähtemään Milanoon, sillä siellä riittää nähtävää ja olihan se muutenkin aivan upea kaupunki.

Kyselkää ihmeessä jos jotain kysyttävää tulee ^^

8 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan näköistä! :)

    VastaaPoista
  2. Milano oli kyl upea kaupunki :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää kyllä tosi kivalta! Onko joitakin erityisiä kohteita: nähtävyyksiä, rafloja tai ostospaikkoja, joita suosittelisit? Ollaan lähdössä ensi viikon sunnuntaina. :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia kaupungista. Tällaiset postaukset on aina pahoja, koska ne saa aikaan matkakuumeen... :)

    VastaaPoista
  5. Following.
    Loved your blog!
    Kisses from Brazil.

    www.aindaepouco.com

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! ja kiva blogi muutenkin sulla :) Sait yhden innokkaan lukijan lisää jee!

    VastaaPoista
  7. The Fashion Building/DIY: Thanks! ^^

    Saana: No noi nähtävyydet mitkä kerroinkin niin on mun mielestä aika sellaset must- jutut Milanoon matkustaessa :) Käytiin vaan yhdessä ravintolassa Milanossa, enkä muista yhtään sen nimeä :D Ostospaikat on sillain tosi hyvin, että suurin osa on ihan tuossa Duomon lähettyvillä, mm. Zara ja Pull&Bear. Kannattaa silti katsoa etukäteen joidenkin kauppojen osoitteita, sillä me ei ainakaan millään meinattu esim. American Apparellia löytää kun se oli jo sen verran pidemmällä :D Ja hei hyvää matkaa! Tuut niin tykkäämään kaupungista :)

    Maiski: Mä tiedän :D Mulla on aina kans kauhee matkakuume kun lueskelen muiden matkapostauksia :p

    Andressa Silva: Thanks! So nice to hear that! :))

    Laura: Kiits! Mäki oon teidän blogin lukijana jo jonkin aikaa ollut :P

    VastaaPoista

:----)