perjantai 10. joulukuuta 2010


Mäki päätin tehdä tälläisen jo monissa muissakin blogeissa nähdyn lahjatoive-postauksen. Mulla ei tänä vuonna ole oikein mitään ihmeellisiä toiveita ollut, joten osa tästä listasta on vain sellaisia juttuja joita olen jo aikaisemmin itse miettinyt ostavani.

1. Lahjakortit on kivoja, ja tänä vuonna olenkin sellaista toivonut H&M:n. 
2. Myös Trendi- lehden vuosikertaa olen lahjaksi pyytänyt. Trendi tulee kuitenkin kuukausittain kaupasta ostettua, joten olisi kiva, kun sen saisi nyt joka kuukausi ihan postiluukusta.
3. Rahaa...
4. Finnkinon leffaliput ei olis yhtään huono lahja, kun leffassa tulee melko usein kuitenkin käytyä.
5. DVD-soittimen ostoa olen jo jonkin aikaa miettinyt, sillä välillä on vähän mälsää katsoa leffoja mun pienen kannettavan näytöltä.
6. Sinkkuelämää leffaa, sitä ensimmäista osaa. Oon joskus sen nähnyt, mutta en muista siitä melkein mitään. Nyt, kun kaikki kaudet on melkein kaikki katsottuna, niin tosta olis hyvä jatkaa. Toisen leffan oon nähnyt jo kaksi kertaa,
7. Kirjoja! Mm. tää Cecilia Ahernin uusin olis kiva lukea, kun kirjailin muut tuotokset on jo luettu.
8. Lattiavalaisin. Vaihdoin asunnossani järjestystä ja nyt tässä sohvan vieressä olis just valaisimelle tarkoitettu hyvä paikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:----)