perjantai 26. marraskuuta 2010

Asuntopostaus, osa 2

En oo ehtinyt tällä viikoilla oikein postailemaan. Ollut paljon koulujuttuja ja toi kylmyyskin on vähän estänyt pukeutumasta mitenkään  erikoisemmin. Vkl menee taas töissä, sunnuntai tosin vapaa. Nyt olis kuitenkin vuorossa asuntoesittelyn toinen eli viimeinen osa ja vuorossa olisi olohuone/makuuhuone. Ensimmäisen osan löydätte täältä.

Oon ottanut nää kuvat jo jonkin aikaa sitten, ja vähän on muutoksia tapahtunut. Näin talven tullen asunnon värimaailma on kirkkaan vihreästä muuttunut valkoiseksi, eli esimerkiksi verhot ja tyynyt ovat vaihtuneet. Laitan päivitettyjä kuvia vaikka vielä myöhemmin vkl, kun ehdin ottamaan kuvia.

Olohuoneeseen astuttaessa on näkymä tälläinen. Tietokone on saanut paikkansa sohvapöydältä, sillä mulla ei ole täällä asunnossa minkäänlaista työpöytää, kun en sellaista halunnut. Jos kirjoituspöytää tarvitsen, niin sitä virkaa hoitaa myös keittiön ruokapöytä. Yleensä teen kuitenkin kaikki läksyt ja muut jutut ihan tässä tietokoneen edessä sohvalla. Johdot tosin häiritsevät. Oon just sellaista tyyppiä, joka haluaa piiloon kaiken ylimääräisen. Seinälle, sohvan yläpuolelle haluaisin ison taulun, mutta kun tänne asuntoon ei saa naulata nauloja niin se ei taida onnistua. Oonkin etsiskellyt jonkinlaista kivannäköistä seinätarraa tai julistetta tuohon. Tänään itseasissa löysin sopivan, mutta melkein kolmenkymmenen euron hinta sai mut ainakin vielä jättämään kyseisen tarran kauppaan.


Sohvaa vastapäätä löytyy tietenkin televisio ja lattialta iso ruskea karvamatto. Tykkään niin paljon, kun tästä kämpästä löytyy isot ikkunat ja ikkunalaudat ♥ Nää kuvat oon ottanut jo jonkin aikaa sitten, mutta tällä hetkellä ikkunalaudalla majailee lisäksi mustat valokuvakehykset ja pari Aalto kynttilätuikkua.
Verhot on Vallilan, jotka löysin viime vuonna alennuksesta. Oon jo pienen iäisyyden yrittänyt etsiä toista samanlaista verhokappaletta, mutta luultavasti kyseistä mallia ei enää valmisteta.

Ikkunan alta löytyy Tunisiasta ostettu puinen naamari. Yks mun lempiesineistäni.

Hyllyllä on kaikki tavarat piilotettuna kaappien ja korien takana. Ylimmältä hyllyltä löytyy Espanjasta ostettu Buddha - patsas.
Suoraan ikkunoita vastapäätä onkin mun makuunurkkaus. Pikkuiset kangaslaatikot sisältävät lakanoita, pyyhkeitä ja muuta sellaista. Sängyn viereen aijon hankkia vielä jonkinlaisen pikku maton.

5 kommenttia:

  1. Mikä toi ovi tuolla sängyn takana on?:)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana, viihtyisän näköinen ja kauniisti sisustettu asunto. Vau! :)

    VastaaPoista
  3. aivan ihanan näköiseksi olet kotisi laittanut!! näyttää juuri sellaiselta, minkä itsekin haluaisin:)

    VastaaPoista
  4. Maikki: Voi kiitos tosi paljon! :)

    Tea: :)) Kiitos! :)

    VastaaPoista

:----)