Heräilin aamulla kymmenen maissa ja päivä onkin tähän mennessä kulunut koneella hengaillessa, laittautuessa iltaa varten ja pakkailua huomista ajatellen. Tunnin päästä olen siis lähössä kaverin luo, tyttöjen ilta luvassa. Tätä on odotettu!
Takki - H&M
Huivi - Kirppari
Paita - Vero Moda
Hame - H&M
Kengät - Pull and Bear
Korut - Lindex
Kynsilakka - Models own (Pink Punch)
Loppuun vielä yks mun lempparibiiseistä bändiltä Oh No Ono
perjantai 19. maaliskuuta 2010
torstai 18. maaliskuuta 2010
18032010
Huu tää on jo mun blogin 50. postaus! Tänään olen käynyt kaverin kanssa kaupassa ostamassa kaikenlaisia herkkuja huomista varten ja äsken kipaisin myös kirjastossa lainaamassa kirjoja ja lukemassa parit lehdet. Muuten ollutkin aika peruspäivä. Huomenna kuitenkin tosiaan se tyttöjen ilta ja lauantaina lähtö heti aamujunalla Tampereelle, jossa oleskelen pari päivää.
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
17032010
Oon ehkä joku eniten väsynyt tällä hetkellä. Vaatii oikeasti totuttelua herätä seitsämän aikoihin, kun normaalisti nukkuu yli kymmeneen. Oon muutenkin niin ilta- ihminen, että mun on tosi vaikea saada unta ennen puoltayötä. Vaikka nyt väsyttää tosi paljon, ni tuskin silti saan unen päästä kovin aikaisin kiinni. No työvuoroja ei tällä viikolla ole enempää, mutta ensiviikosta lähtien niitä alkaakin sitten olemaan enemmän.
Pipo - Zara
Takki - Stradivarius
Topit - H&M
Hame - JC
Kengät - Hummel
Töiden jälkeen käväsin ihan pikapikaa Lindex:ssä ja alehyllyltä löytyi tälläinen.
Nyt lukemaan muiden blogeja ja sitten Salkkareiden pariin! ^^

tiistai 16. maaliskuuta 2010
16032010
Tänään mulla on ollut vapaapäivä, ja oon saanut sen hyvin kulumaan mm. nukkumalla pitkään ja käväsemällä kaupungilla.
Lasit - Pieces
Takki - Vero Moda
Huivi, kengät - Kirppari
Topit - H&M
Hame - JC
Tälläiset kaksi juttua ostin tänään. Beige- paita Gina Tricotin aletangosta 4,90€. Tossa on napit ihan alas asti, ja itse ajattelin käyttää tota lähinnä auki. Vaaleanpunainen perustoppi on H&M:stä. En oo varmaan ikinä tykännyt vaaleanpunaisesta, mutta nyt mun tekis mieli ostaa vaikka mitä kyseisenä värinä. Esim. vaaleanpunainen kynsilakka houkuttelis ^^

maanantai 15. maaliskuuta 2010
15032010
Tänään oli lyhyt työpäivä, sillä olin vain yhdeksästä kahteen töissä. Aika meni silti jotenkin tosi hitaasti, ja nyt olenkin kotona ollut vain koneella, lueskellut blogeja ja suunnitellut perjantain tyttöjen iltaa ^^
Rentoilu asuna tällä hetkellä tälläistä. Huono hiuspäivä, joten laitoin pipon päähän ennen kuvien ottoa. Tykkään muuten ihan hirveästi noista uusista farkkuleggareista.
Kaikki H&M paitsi kengät Spiritstoresta ja pipo Lindex.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Keeping warm in cold country
Nyt niitä eilisiä ostoksia, joihin olin kaikkiin tosi tyytyväinen. Löytyi pari sellaista juttua, jotka olivat muutenkin kesää varten ostoslistalla. Vielä puuttuu tosin uudet bikinit ja aurinkolasit ja pari uutta mekkoakin olis kiva ja mustat tai harmaat ballerinat ja... ^^
Mutta niihin ostoksiin. Eilen jo annoin pientä vinkkiä yhdestä ostoksesta ja pinkin t-paidanhan mä sitten lopulta valitsin. Vihreässä olisi mun mielestä ollut kivoin kuva, mutta pukeutumisessa se väri ei oo ihan mun juttu. Mun mielestä nää paidat oli vaan niin hirveän symppiksiä ja saa pientä piristystä tavallisiin rentoilu asuihin. T-paidat siis H&M:n Organic Cotton- sarjaa ja hinta 9,95€.
Ostoslistalla on jo kauan olleet kunnon vaaleansiniset farkkuleggarit, ja nyt H&M:lle oli tullut lisää näitä vetuketjulahkeisia. Nää tulee olemaan niin kesän ykkösjuttu niillä keleillä joilla ei hameilla ja mekoilla tarkene. Hinta noin 15€.
JC:stä mukaani nappasin alennetun trikoohameen (ennen 14,90€, nyt 10,45€).
Ja tämän kertaisen lemppari ostoksen tittelin saa tämä maailman ihanin kukkamekko! Kun näin tämän, tiesin heti, että tää on ihan pakko ostaa. Mekossa on irrotettavat olkahihnat, mutta itse en sellaisista tykkää joten irrotin ne jo.

lauantai 13. maaliskuuta 2010
13032010
Tänään heräilin joskus puoli yhdentoista maissa vasta ja yhdeltä lähdin keskustaan. Tuli ehkä pikkasen kiire, joten aika perus meiningillä mentiin tänään.
Pipo - Lindex
Huivi - Gina Tricot
T- paita - Only
Hame - H&M
Laukku - Kapphal
Ja myönnetään shoppailin taas! Huomenna voisin kuvata ja näyttää mitä tällä kertaa lähti mukaan. Paljastetaan, että ainakin joku näistä kolmesta paidasta ^^

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)