maanantai 20. helmikuuta 2012

Asua viime viikolta

Farkkuliivi diy / paita, koru H&M / farkut Zara / saapikkaat Bianco

No tänään on kyl ollut niin perus maanantai-päivä kuin vaan voi. Tuntu, et koko meen luokkakin koulussa oli ihan koomassa tänään. Vieläkin on ihan sellanen olo, et voisin ottaa vaan parin tunnin päikkärit. Ihania nää maanantait. 

Jotain hyvää tässäkin päivässä silti, kävin nimittäin varaamassa itelleni parturi- ajan. On se hyvä tälleen kahden vuoden välein käydä välillä siistimässä vähän latvoja. Tätäkään ei varmasti olisi tapahtunut, ellen olisi sattumoisin huomannut Kimpparidiilisssä viime viikolla ollutta tarjousta. Hiustenleikkuu + hoitokäsittely yhteensä 25€ normaalin 59€ sijaan. Kelpas ja nyt perjantaina saakin hiukset sitten vähän hemmottelua.


sunnuntai 19. helmikuuta 2012

180022012


Mulla olis nyt muutamat asukuvat tallella, mut aloitetaan nyt ekaks eilisistä baari- illan vermeistä. Mentiin Onnelaan juhlimaan Susan 21v synttäreitä ja hauska ilta oli taas jälleen kerran. Rannekkeiden ansiosta saatiin juomat puoleen hintaan ja tansittiin jalkamme kipeiksi kaikkien ysikyt- luvun hittien tahdissa. Huippua oli siis. Nyt me jatketaan poikkiksen kanssa telkkarin kattomista ja löhöilyä, moido!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

15022012

 Paita Gina Tricot / Koru H&M / Farkut Zara / Kengät Dinsko / Laukku Kapphal

Wuhuu kattokaas asukuvia pitkästä aikaa! Kerrankin olin päivällä kotona valoisaan aikaan ja päällekkin pääsi jotain järkevämpää kuin huppari. Ostin ton paidan GT:n aleista kympillä ja pääsi ekaa kertaa päälle tänään. Paidan takaosa on sellaista hieman läpinäkyvää kangasta, mut enpä nyt siitä muistanut ottaa kuvaa.  

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystispäivä

Tänään oon hengaillut koko päivän kavereiden kanssa. Lydia oli leiponut meille ihan tajuttoman hyviä porkkanakakku- muffinsseja, joita sitten nautiskeltiin täällä mun luona samalla, kun katsottiin Gossip Girliä. Hahah ollaan nyt kaikki koukussa tohon sarjaan. Mulla itseasiassa odottaa tossa nyt toi vitoskauden uusin jakso, joten taidan nyt yksikseni katsoa vielä sen. 

Huomenna kouluunkin vasta kahdeksi, joten saan nukkua aamulla pitkään. Tekee muuten ihan hyvää. Täällä meikäläinen kärsii meinaan pikkusesta flunssasta, joka toivon mukaan on pian ohi.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Joku tylsä asu


Mööh, mun asut on oikeesti tällä viikolla olleet niin tylsiä ettei mitään järkeä. Meillä on menossa tää paja-jakso, joten puu- ja metallipajoilla ei niillä kivoimmilla vaatteilla oikein viitsi olla. Nappasin kuitenkin joku päivä tollasesta perus huppariteepparishortsit- kombosta kuvan, vaikka en kyllä tiedä miksi. Nooo ainakin jotain kuvitusta tähän postaukseen.

Vkl on mennyt Lydian kanssa. Ollaan katseltu Gossip Girliä (ehkä mä saan senkin koukkuun tohon sarjaan), leivottu, kierrelty kirppiksiä ja tänään tehtiin pieni kävelylenkkikin, kun pakkasta oli alle kymmenen astetta. Mut nyt mä jatkan ton Gossip Girlin parissa, joku muukin koukussa tohon vitos kauteen?


perjantai 10. helmikuuta 2012

Farkkuliivi


Viime viikonloppuna kotikotona käydessä, löysin mun viimeks ala-asteella käytössä olleen farkkutakin. Ihme ja kumma se oli vielä ihan sopivan kokoinen, mut malli ei ollut ehkä kuitenkaan niin kiva. Nyt päätinkin sit napsasta siitä hihat poikki ja sain just hyvän farkkuliivin itelleni. Vähän aattelin vielä tehdä tohon jotain pikku muutoksia eli vähän tehdä kulumajälkiä ja reikiä.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Random juttuja

Löysin Suomalaisesta kirjakaupasta ihan sattumalta tälläisen mahtavan sisustuskirjan viidellä eurolla ! Ja hinta noin alhainen vain sen takia, että etukansi on repeytynyt. No sehän ei mua haittaa laisinkaan, sillä noin upeasta kirjasta olisin voinut maksaa enemmänkin. Kirja on ihan älyttömän paksu ja sisältää kuvia erilaisista huoneistoista. Tuolta löytyy inspistä vaikka millä mitalla.

 Tehtiin koulussa metallipaja- kurssilla peltilaatikko, joka pääsi nyt omassa kodissa kynttilöiden aluseksi.

 Ollaan myös edistytty meidän CAD- kurssilla ja päästy tekemään tälläistä neuvottelutilaa eli neukkaria. Voitte vaan arvata miten fiiliksissä oon siellä kokeillu eri materiaaleja ja värejä noille kuvassa näkyville jutuille. Niin siistiä! Ehkä lempparein kurssi tähän mennessä.
 
Postista hain tänään uusimman Buzzador- paketin, joka sisälsi Doven uutta tehohoitoainetta. Tulee muuten niin tarpeeseen, sillä mun latvat on pakkasten takia ihan karmeessa kunnossa. Toivotaan, että tää tehoaa!

Kaupoissa vallitseva Britti-lippu kuosi pääsi nyt piristämään mun kynsiä, kun viime viikoilla Ginasta löytyi oikean sävyinen sininen kynsilakka. Piti alunperin tehdä liput joka kynnelle, mut olinkin sitten laiska ja teinkin molempiin käsiin vain yhdet liput.

Oon jäänyt koukkuun pirtelöihin ja melkein joka päivä on nyt tullut tehtyä jonkinlaista. Lempparein sisältää mustikoita, rahkaa, vanilja- jugurttia ja banaania.