perjantai 9. huhtikuuta 2010

Ten seconds

Tässä hieman kuvia eilen tekemistäni ostoksista. 

Kaksi trikoohametta Gina Tricotista, 4,90€/kpl. Oon meinannut tuon ensimmäisen ostaa jo täysihintaisena, onneksi nyt kuitenkin löytyi kivaan alennushintaan. 

Harmaat kangasballeriinat H&M:stä, 9,90€. Oon kattellut näitä jo ties kuinka monta kertaa, mutta jostain syystä en ole malttanut ostaa. Harmaat on kuitenkin kiva lisä mun melko mustaan kenkäkokoelmaan.

Kapphallista sama laukku mustana kuin mitä multa löytyy jo beigenä. En todellakaan miettinyt kahta kertaa, kun näin hintalapun hinnan olevan puolet normaalista, eli vain 12,45€! Tässä laukussa miellyttää ihan kaikki. Koko, malli, väri ja yhdisteltävyys.

torstai 8. huhtikuuta 2010

08042010


Mulla on nyt ollut kaks päivää vapaata, ja eilinen meni melkein pelkästään löhöillen, tv:tä katsellen ja Cecelia Ahernin kirjoja lueskellessa. Tänään sitten kuitenkin herättiin poikkiksen kanssa kohtuu aikaisin, eli jo kymmeneltä ja lähdettiin päivällä käymään keskustassa. Ekaks käytiin Iccossa, poikkis meni parturiin ja minä kiertelin kaupat. Yhden ostoksen tein + Tiimarista viestinnän ennakkotehtävää varten kaikkea sälää. 

Keskustassa käytiin Wickholmissa syömässä kanasalaatit, kierreltiin vaatekaupat, ja löysinkin kolme kivaa juttua. Käytiin myös katsomassa mulle uutta kännykkää. Vielä en ostanut, mutta viikonlopun aikana saatan jo uuden käydä hankkimassa.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

06042010

Kiirekiire! Pitäis jo lähteä töihin, mut tulin nyt nopeesti vielä päivittämään. Tosiaan aamu on mennyt ihan vain koneella ollessa ja ruokaa tehden, ja nyt lähdenkin iltavuoroon. Ei sen kummallisempaa. Onneks onkin huomenna ja ylihuomenna vapaata, niin pystyy tekemään jotain, kun on kaupat ja kaikki normaalisti auki ^^

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Lapko@Bar Kino 4.4.2010

Eilen oli tosiaan se kauan odotettu Lapkon keikka. Lähdettiin Kinoon jo hyvissä ajoin, joskus yhdentoista maissa. Pojat pelaili ensin Black Jackia ennen keikan alkua ja me tytöt taas käytiin katsastamassa lämppärinä ollut Penniless. Olin nähnyt bändin livenä joskus ennenkin Karmarockissa, tykkäilen.



Päästiin ihan eturiviin ja siinä odoteltiin Lapkon vuoroa. Keikka alkoi varmaankin joskus puoliyhden maissa. Ja oli ihan mieletön! Niin supersuper hyvä! Tää oli varmaankin mun 9. tai 10. Lapko keikka, ja oli ehdottomasti yks parhaimmista. Biisejä tuli jokaiselta neljältä levyltä ja keikka oli muutenkin niiin energinen ja paras. Kuvat ja videot nyt on mitä on, mutta kai niistä jotain käsitystä keikasta saa ^^




Keikan jälkeen otettiin taksi kotiin, ja asusta ei ole parempia kuvia. Päällä oli kuitenkin musta mekko, lateksileggarit, Vagabondin kiilakorot ja Vero Modan clutch.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

04042010

Wihiii tänään on hyväkivaloisto- päivä! Illalla tosiaan lähdetään baareilemaan, sillä on Lapkon keikka. Oooon niin innoissani! En oo vielä päättänyt mitä laitan päälleni, sillä tulin vasta kotiin mun serkun synttäreiltä. Siellä päälläni oli kuitenkin tälläistä.


Nyt mä lähen kuitenkin tutkimaan tota mun vaatekaappia, ja sitten lähdetäänkin kaverin luo valmistautumaan iltaan. Huomiseen! ^^

lauantai 3. huhtikuuta 2010

03042010

Huaaa mikä päivä taas tänään on ollut. Töissä oli kiiiiire! Ehkä ensviikolla sielläkin jo vähän rauhoittuu kun on tää pääsiäinen on ohi. En jaksanut eilen päivitellä mitään, kun en mitään kummallista edes tehnyt. Käytiin poikaystävän kanssa kävelyllä (se kevät on oikeesti nyt saapunut!!) ja mussutettiin pääsiäiskarkkeja.


Huomenna on tietty vapaata ja päivällä olis tarkoitus mennä serkun synttäreille, ja illalla onkin Lapko ♥ Mut nyt mä meen oikeesti löhöilee ja lukee tota uusinta Trendiä. See ya!

torstai 1. huhtikuuta 2010

01042010

Huh mikä päivä! Töissä oli tosiaan niin hullu kiire. Miksi kaikki ryntää kauppaan ja ostaa hullut määrät ruokaa, vaikka kaupat on vain perjantain kiinni? En haluu ees ajatella mikä ryysis siellä on lauantaina. Mut huomenna onneks kuitenkin vapaa, enkä aijo tehä mitäääääään.

Pääsin töistä tosiaan neljän maissa ja kuudelta lähdin käymään kirjastossa. Oli tarkotus lainata jotain kirjoja ja hakea muutama varauksessa oleva. No tietty kirjasto oli menny jo melkein kolme tuntia ennen kiinni. Katoin kyllä netistä vielä, mut ei siellä ilmoitettu mitään näistä pääsiäisen poikkeusajoista :(

Pipo, farkut, paita (UUSI) - H&M
Huivi - Gina Tricot
Kengät - Pull and Bear
Laukku - Vero Moda
Takki - Stradivarius 

Heii vastailkaas nyt kaikki sivussa näkyvään kyselyyn, ei vie kuin sekunnin! ^^