keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

12-13072010 Tallinna

Kotona ollaan! Meillä oli ihan superkiva reissu ja kävelty on ainakin sata kilsaa. Olisin niin tykännyt jäädä vielä toiseksikin päiväksi Tallinnaan, sillä yhden päivän aikana ei ehdi millään ihan kaikkea. Mutta tässä nyt tälläistä kuvallista postausta reissusta. Ja varotan jo nyt, tää postaus sisältää paljon kuvia!
Viroon mentiin Tallinkin laivalla ja meno kesti vähän päälle kaksi tuntia. Hyttiä meillä ei ollut joten hengailtiin pääasiassa kannella ja laivan lattialla.

Hotellina meillä oli ihan sataman vieressä sijaitseva City Hotel Portus. Huone oli tilava ja muutenkin tosi viihtyisä ja keskustakin aivan kävelymatkan päässä. 

Päivällä kierreltiin kauppoja, mutta en löytänyt oikeastaan mitään ostettavaa. Oli niin kuumakin, että vaatteiden sovittaminen ei kauheasti innostanut. Tosi paljon oli kuitenkin alejuttuja.


Illemmalla lähdettiin Vanhaan kaupunkiin, ja ihmisiä oli tosi paljon liikkeellä. Mekin kierreltiin kaikkialla ja käytiin pienissä putiikeissa. Tuolla oli jotenkin tosi tunnelmallista, musiikki soi ja kaikkialla kuului puheen sorinaa. Mekin välillä vaan istuskeltiin ja fiilisteltiin sitä lämpöä ja kaikkea.

Jossakin vaiheessa lähdettiin takaisin hotellille, oltiin meinaan niin väsyneitä, kun aamulla oltiin herätty jo ennen neljää.

Seuraavana päivänä meillä lähti laiva yhdeltä, mutta mä ehdein sitä ennen käymään yhdessä kauneushoitolassa. Mulle laitettiin nimittäin ripsien pidennykset!! Nää on ihanat! Mun on jo niin kauan tehnyt mieli mennä Suomessa laittamaan sellaiset, mutta en oo malttanut. Nyt kävin sitten tuolla, hinta oli meinaan 650 kruunua eli noin 40€! Tykkään näistä tosi paljon. Halusin luonnollisen näköiset eli nää ei oo mitkään ylipitkät, vaan just sellaset millaset mun ripset näyttää ripsivärin kanssa. 

5 kommenttia:

  1. hei, mikä oli sen kauneushoitolan nimi? kun itekkin oon lähdössä ens kuussa tallinnaan ja tarkotuksena ois laittaa ripsien pidennykset siellä. :) ja pitikö siihen varata aika etukäeen ja kauan niiden laittaminen kesti?

    VastaaPoista
  2. ollu varmaan tosi kivaa:) mäki haluisin laivalle ja Tallinnaan mutta ei:)

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus ja ihania kuvia!:)

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus ja ihania kuvia!:)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Kävin laittamassa ne tossa ihan hotellin vieressä olevassa Kauneushoitola Helenassa. Käytiin edellisenä iltana varaamassa aika seuraavalle päivälle ja laittamisessa meni tunti! :) Suosittelen paikkaa! Hinnat muutenkin olivat tosi halvat, mm. manikyyri 14-20e, hiusten leikkuu 6-14e.

    Anonyymi: Kannattaa lähteä! Oli kyllä tosi kiva reissu :)

    Jade: Kiitti! Otin ihan hullusti kuvia tuolla :)

    VastaaPoista

:----)