tiistai 6. marraskuuta 2012

06112012

Jakku Kapphal / paita Zara / vyö Gina Tricot / housut Lindex / kengät Esprit / laukku H&M

Eilistä asua taasen. En nyt tiedä oliko mikään maailman onnistunein asu- kokonaisuus, mut laitetaan nyt silti tänne. Omasta mielestäni on ainakin kiva aina jälkikäteen vähän tsekkailla millasia asuja tuli vaikka vuosi sitten pidettyä. Munkin blogi täyttää parin kuukauden päästä jo kolme vuotta! Asupostauksiakin löytyy näemmä jo yli kolme sataa.

Itse oon ainakin huomannut, et blogin ansiosta/vuoksi noita omia asuja tulee pohdittua aika paljon. Tismalleen samanlaista asua tulee harvoin puettua enää uudelleen.Tietysti tiettyjä vaatekappaleita joutuu käyttämään usein, kuten esimerkiksi farkkuja. JA talvitakkeja! Omistan vaan kolme talvitakkia, joten niissä ei kauheasti vaihtelua voi tehdä. Mut pääpointti onkin kai noilla takin alla olevilla asuilla. Asusteet on myös sellaisia joihin saatan jumittautua. Laukkua ei millään jaksa vaihtaa joka päivä ja tietyt kengät nyt vaan sopii kaikkeen.

Välillä sattuu niitä päiviä, kun asu näyttää peilistä katsottunu kivalta, mut kuvissa taas ei. Kuten esimerkiks toi yllä oleva. Usein tulee myös mielessä mietittyä asuja, varsinkin yöllä ennen nukkumaan menoa. Oon kuitenkin itse niin fiilis pukeutuja, et yleensä ne illalla etukäteen mietityt asut ei enää aamulla ookkaan niin kivoja. Tän takia mulle aiheutuukin joskus järkkyjä vaatekriisejä aamuisin ennen kouluun lähtöä...Varsinkin näin talvella, kun herätessä maa onkin täynnä lunta, eikä teekkään mieli laittaa niitä shortseja jalkaan.

3 kommenttia:

  1. Minäkin kiinnitin huomioni tuohon yksinkertaisen tyylikkääseen laukkuun.

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Laukku on uusin ostos ja tykästyin kans sen yksinkertaisuuteen :)

    VastaaPoista

:----)